Joinain päivinä unelmoin että aloittaisin bloggaamisen, mutta sitten tajuan ettei oikein ole mitään mistä blogata..
Päivieni sisältä keskittyy lähinnä koulussa istumiseen, kotona makaamiseen dataamiseen/lukemiseen/elokuvien katselemiseen ja kerran viikossa myös hieman epätoivoiseen partio toimintaan. Millaisia ihmisiä se kiinnostaisi?
Toisaalta koskaan en ole muiden ihmisten mieliksi kirjoittanut, lähinnä vain itselleni jotta saisin asiat muistiin ja antaisin itselleni myöhemmäksi enemmän ajattelemisen aihetta...
Olen vieläkin omituinen.
Kuukauden sisällä täytän 18, useimmat ovat varmaan riemuissaan asiasta. Minua.. vaikka en myönnäkkään se on pelottavaa, niin kuin tulevaisuuskin. Niin kovin epävarmaa. Tietenkin tiedän joitain asioita, kuten millaiset juhlat pidän (pienet) ja mitä aijon tehdä (haluan ostaa alkoholia kohtuulisesti, hankkia tautoinnin ja ostaa nettikaupasta kauan himoitsemani korkokengät.. Ainiin ja ajokorttiakin pitäisi YRITTÄÄ suorittaa).
Kuukauden sisällä täytän 18, useimmat ovat varmaan riemuissaan asiasta. Minua.. vaikka en myönnäkkään se on pelottavaa, niin kuin tulevaisuuskin. Niin kovin epävarmaa. Tietenkin tiedän joitain asioita, kuten millaiset juhlat pidän (pienet) ja mitä aijon tehdä (haluan ostaa alkoholia kohtuulisesti, hankkia tautoinnin ja ostaa nettikaupasta kauan himoitsemani korkokengät.. Ainiin ja ajokorttiakin pitäisi YRITTÄÄ suorittaa).
Selasin aijempie kirjoituksiani ja totesin että palaisin mieluusti niihin "huolettomiin" aikoihin. Niissä kuvissa olen varmaa n. 20 kiloa kevyempi ja vähemmän traumatisoitunut/stressaantunut ja muutenkin kaikinpuolin onnellinen.
Eipä niin ole kukaan ikinä sanonutkaan mutta miksei elämä ole helppoa?
Koska olen niin helvetin tyhmä?
Eipä niin ole kukaan ikinä sanonutkaan mutta miksei elämä ole helppoa?
Koska olen niin helvetin tyhmä?
On minullakin haaveita mutta tiedän/ pelkään etten pysty niitä toteuttamaan.
Olen laiska sen tiedän ja alati väsynyt melkein toivon että minulla olisi syöpä tai sairaus johon olisi hoito ja sen jälkeen olisin taas energinen ja innokas.
Olenko masentunut? Kenties on paljon paskaa jota en halua ja josta ahdistun ja tilanteita joista haluaisin vain paeta.
Vastuu... Vastuu tietyissä määrissä on ihan mukavaa mutta suurimmilta osin en sitä kestä.
Ehkä olen lellitelty kakara, mutta tunsin itseni todella ylpeäksi kun pesin pyykkiä, käytin meidän pyykinpesukonetta, sellaista harvoin nähdään. Ja siinäkin tilanteessa pelkäsin, pelkäsin että laitan valkoisten pyykkien sekaan jotain mikä värjäisi ne, jouduin kyllä soittamaan äidilleni ja kysymään mihin yhtä pesuainetta laitetaan, okei ehkä olen hieman uusavuton?
Osaisin pystyttää teltan, kasata trangian, vuolla kiehisiä ja sytyttää tulen, nukkua teltassa, riippumatossa keskellä metsää, käydä puskassa, mutta arjen asian tuntuvat hyvin vaativilta.
Tarvitsisin opuksen joka kertoisi miten peset pyykkiä turvallisesti, miten maksat laskuja, miten hankit töitä, miten käytät nettipankkia, miten säästät rahaa, miten hankit asunnos, miten maksat vuokran, miten astianpesukone toimii, mikä olisi hyvä ruokavalio, kuinka innostua liikunnasta.
Olenko masentunut? Kenties on paljon paskaa jota en halua ja josta ahdistun ja tilanteita joista haluaisin vain paeta.
Vastuu... Vastuu tietyissä määrissä on ihan mukavaa mutta suurimmilta osin en sitä kestä.
Ehkä olen lellitelty kakara, mutta tunsin itseni todella ylpeäksi kun pesin pyykkiä, käytin meidän pyykinpesukonetta, sellaista harvoin nähdään. Ja siinäkin tilanteessa pelkäsin, pelkäsin että laitan valkoisten pyykkien sekaan jotain mikä värjäisi ne, jouduin kyllä soittamaan äidilleni ja kysymään mihin yhtä pesuainetta laitetaan, okei ehkä olen hieman uusavuton?
Osaisin pystyttää teltan, kasata trangian, vuolla kiehisiä ja sytyttää tulen, nukkua teltassa, riippumatossa keskellä metsää, käydä puskassa, mutta arjen asian tuntuvat hyvin vaativilta.
Tarvitsisin opuksen joka kertoisi miten peset pyykkiä turvallisesti, miten maksat laskuja, miten hankit töitä, miten käytät nettipankkia, miten säästät rahaa, miten hankit asunnos, miten maksat vuokran, miten astianpesukone toimii, mikä olisi hyvä ruokavalio, kuinka innostua liikunnasta.
Onko tämä liikaa pyydetty?
Olisiko henkilöä joka tietäisin tämän kaiken?
Olisiko henkilöä joka pystyisi ymmärtämään että minä en ymmärrä ja vaikka ymmärtäisin nyt miten pyykinpesukone toimii en välttämättä sitä enään ensiviikolla muistaisi.
Voisiko vain lakata pelkäämästä kaikkea? Haistattaa maailmalle vitut ja sulkeutua.
Eikun hetkinen sitähän minä olen lähinnä tehnytkin.. Paitsi lopettanut pelkäämästä.
Yrittäny vain lopettaa välittämästä tietyista asioista.. Vaikkakin tärkeistä. Karata tätä maailmaa niin ihanaan ja muiden ymmärtämättömään fantasia maailmaan. Maailmaan joka kutkuttaa, kiinnostaa ja naurattaa. Maailmaan joka voi sulkea minut omastani pois tunneiksi kerrallaan ja saada minut niin itkemään kuin nauramaankin.
Onko se väärin? Nauttia asioista joista pitää..
Oikea vastaus olisi varmaankin että kohtuullisin määrin.
Ehkä yritän nyt nukkua.. Nukkua niin kauan kunnes humalainen äitini saapuu kotiin rymistellen ja kenties yrittää kavuta rappuset yläkertaan tai sitten hän luovuttaa yrityksen jälkeen ja käy nukkumaan eteiseen (ei olisi ensimmäinen kerta).
En ole varmaan koskaan maininnut kovin monelle ihmiselle että tavallaan pelkään humalaisia, useat ihmiset vain huvittuvat nähdessää humalaisia ihmisiä, mutta minä en ole nähnyt kovinkaan montaa. Vaikka itseäni näin nuorena ihmisenä humalatilan saavuttaminen tuntuu melkein pakolliselta jossain vaiheessa saavuttaa, en siihen vielä ole ryhtynyt, yrittänyt kylläkin mutta sekin yllätys yllätys pelottaa minua, mitä jos jotain tapahtuu?
Silti joka kerta kun kuulen ulko oven käyvä neljän aikaan aamuyöstä adrenaliini ryöpästää ja jähmetyn sänkyyni kuuntelemaan miten käy ja taas pelkään. Pelkään etttä jotain käy, koira pääsee vapaaksi, jollekin sattuu jotain.
Elämä on mielestäni rasittavaa.
Tälläisinä hetkinä toivoisin asuvani omassa kämpässä, mutta sitten herään todellisuuteen, että en osaisi. Tuskin edes söisin ruokaa kun tajuaisin että kukaan ei sitä ole laittanut ja huutanut sitten syömään.
Ehkä pitäisi hankkia kämppis, joka huolehtisi minusta tai potkisi aika ajoin perseelleni.
Mutta kuka?
Kahden vuoden sisällä ainakin 2/3 ystävästäni lähtevät hyvin todennäköisesti kauas minusta, toinen toiselle puolelle maapalloa ja toinen toiselle puolelle suomea, silloin olen vielä enemmän yksin. Vailla ihmisiä jotka pitävät nämä tikapuut jotenkin pystyssä. Tai no raahaavat minut sivistyksen pariin ja varmistavat että herään aamulla ehtiäkseni koulubussiin.
Mikään ei ole varmaa, kaikki on hataraa ja pelottavaa.
Töitä olisi saatava jotta rahaa saisi (onhan sitä niin mieluisaa kuluttaa), mutta kouluakin olisi käytävä.
Onko tämä elämä joillekin helppoa?
Tietysti varmaan niille viisaille ja määrätietoisille ihmisille, jotka ovat päässeet yli peloistaan ja elävät elämäänsä nuorina aikuisina.
Voisiko joku pysäyttää ajan?
Emmushka
Olisiko henkilöä joka tietäisin tämän kaiken?
Olisiko henkilöä joka pystyisi ymmärtämään että minä en ymmärrä ja vaikka ymmärtäisin nyt miten pyykinpesukone toimii en välttämättä sitä enään ensiviikolla muistaisi.
Voisiko vain lakata pelkäämästä kaikkea? Haistattaa maailmalle vitut ja sulkeutua.
Eikun hetkinen sitähän minä olen lähinnä tehnytkin.. Paitsi lopettanut pelkäämästä.
Yrittäny vain lopettaa välittämästä tietyista asioista.. Vaikkakin tärkeistä. Karata tätä maailmaa niin ihanaan ja muiden ymmärtämättömään fantasia maailmaan. Maailmaan joka kutkuttaa, kiinnostaa ja naurattaa. Maailmaan joka voi sulkea minut omastani pois tunneiksi kerrallaan ja saada minut niin itkemään kuin nauramaankin.
Onko se väärin? Nauttia asioista joista pitää..
Oikea vastaus olisi varmaankin että kohtuullisin määrin.
Ehkä yritän nyt nukkua.. Nukkua niin kauan kunnes humalainen äitini saapuu kotiin rymistellen ja kenties yrittää kavuta rappuset yläkertaan tai sitten hän luovuttaa yrityksen jälkeen ja käy nukkumaan eteiseen (ei olisi ensimmäinen kerta).
En ole varmaan koskaan maininnut kovin monelle ihmiselle että tavallaan pelkään humalaisia, useat ihmiset vain huvittuvat nähdessää humalaisia ihmisiä, mutta minä en ole nähnyt kovinkaan montaa. Vaikka itseäni näin nuorena ihmisenä humalatilan saavuttaminen tuntuu melkein pakolliselta jossain vaiheessa saavuttaa, en siihen vielä ole ryhtynyt, yrittänyt kylläkin mutta sekin yllätys yllätys pelottaa minua, mitä jos jotain tapahtuu?
Silti joka kerta kun kuulen ulko oven käyvä neljän aikaan aamuyöstä adrenaliini ryöpästää ja jähmetyn sänkyyni kuuntelemaan miten käy ja taas pelkään. Pelkään etttä jotain käy, koira pääsee vapaaksi, jollekin sattuu jotain.
Elämä on mielestäni rasittavaa.
Tälläisinä hetkinä toivoisin asuvani omassa kämpässä, mutta sitten herään todellisuuteen, että en osaisi. Tuskin edes söisin ruokaa kun tajuaisin että kukaan ei sitä ole laittanut ja huutanut sitten syömään.
Ehkä pitäisi hankkia kämppis, joka huolehtisi minusta tai potkisi aika ajoin perseelleni.
Mutta kuka?
Kahden vuoden sisällä ainakin 2/3 ystävästäni lähtevät hyvin todennäköisesti kauas minusta, toinen toiselle puolelle maapalloa ja toinen toiselle puolelle suomea, silloin olen vielä enemmän yksin. Vailla ihmisiä jotka pitävät nämä tikapuut jotenkin pystyssä. Tai no raahaavat minut sivistyksen pariin ja varmistavat että herään aamulla ehtiäkseni koulubussiin.
Mikään ei ole varmaa, kaikki on hataraa ja pelottavaa.
Töitä olisi saatava jotta rahaa saisi (onhan sitä niin mieluisaa kuluttaa), mutta kouluakin olisi käytävä.
Onko tämä elämä joillekin helppoa?
Tietysti varmaan niille viisaille ja määrätietoisille ihmisille, jotka ovat päässeet yli peloistaan ja elävät elämäänsä nuorina aikuisina.
Voisiko joku pysäyttää ajan?
Emmushka
